PIRKANMAALAISET OLIVAT RUNSASLUKUISENA MUKANA SEMINAARIPÄIVÄNÄ TAMPEREELLA

trekokous_pekka_kataja

Pirkanmaalla vietettiin onnistunut seminaaripäivä lauantaina 8.2.2014. Aamun ensimmäisellä tunnilla päästiin hyvään alkuun Tampereen kaupunkiseudun kuntarakennekeskustelussa. Selvitysmies Rauno Saaren loppuraportti julkaistiin 28.1. ja sen mukaan kaupunkiseudulla jatketaan neuvottelua kahden rakennesuunnitelman pohjalta, yhden kunnan tai kaksiportaisen hallintojärjestelmän. Seutukunnan Perussuomalaiset kokoontuvat lähiviikkoina jatkamaan yhteisen linjan muodostamista. Emme hyväksy esitettyjä vaihtoehtoja, meidän vaihtoehtomme keskipisteenä on ihminen.

Varsinaiseen seminaaripäivään kokoontui lounaan jälkeen runsaslukuinen yleisö ympäri Pirkanmaata. Tampereen ja Pirkanmaan Brysselin toimiston EU-yhteysjohtaja Hannele Räikkönen kertoi Euroopan Unionin historiasta ja EU-toimistomme toiminnasta. Toimisto on edunvalvojamme Brysselissä yhteistyössä laajan alue- ja paikallistason verkoston kanssa. Paikanpäällä pääsemme ajoissa vaikuttamaan pirkanmaalaisille tärkeisiin asioihin. Pirkanmaan liiton aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie esitteli uutta rakennerahasto-ohjelmaa 2014-2020. Rakennerahastokautta varten luodaan yksi ohjelma-asiakirja, joka kattaa sekä Euroopan aluekehitysrahaston että Euroopan sosiaalirahaston toimet. Suomi jaetaan kahteen suuralueeseen, joille kummallekin luodaan oma toimenpideohjelmansa. Uudet suuralueet ovat Etelä- ja Länsi-Suomi sekä Itä- ja Pohjois-Suomi. Rakennerahastokauden hallinnointia on tarkoitus keventää mm. niin, että Länsi-Suomen alueella yksi liitto toimii koordinoivana. Pirkanmaalla on osaamista asian hoitamiseen ja se on sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa. Esitysten aikana tutustuttiin myös muuhun EU-rahoitukseen. Sekä yleisö että esittelijät olivat tyytyväisiä vuorovaikutteiseen tilaisuuteen. Jukka ja Hannele kertoivat että olimme ehkä luoneet kokonaan uuden toimintakulttuurin. Tilaisuus oli heillekin ensimmäinen vastaava ja he luonnehtivat sitä kuvaavasti ”raikkaaksi”.

Loppupäivän ohjelmasta huolehti ansiokkaasti järjestösihteeri Pekka Kataja. Käytiin läpi puolueen organisaatiorakennetta, sääntöjä ja Perussuomalaisten asemaa puoluekartalla mm. taloustutkimuksen pohjalta. Pirkanmaan Perussuomalaisten hyvä yhteishenki näkyi ja kuului seminaariväen keskuudessa, yhteisistä tavoitteista ja poliittisesta linjasta ollaan myös yksimielisiä. Agendamme on vahva, siitä joko pidetään tai sitä vihataan.

Perussuomalaisilla on Pirkanmaalla on joka kunnassa aktiivisia jäseniä järjestötyössä ja luottamustehtävissä vakiinnuttamassa asemaamme. Omasta linjasta ja ohjelmista ei tingitä ja epäkohtiin puututaan. Heikkoudeksemme koetaan, että meillä ei ole muiden isojen puolueiden tapaan virkakoneistoa jonka turvin pystytään reagoimaan nopeasti esille tuleviin asioihin, meillä ei ole myöskään paikallista mediaa jonka avulla saamme julkistettua näkemyksiämme ajankohtaisiin paikallisiin asioihin. Jäsenistön yhteinen kanta on, että ainakin vaalivuosina puolueen pitäisi lisätä palkallista väkeä, vaikka talkoohenki onkin hyvä. Myös markkinointiin ja mediaan pitäisi olla resursseja. Eurovaalityöhön lähdetään kovalla taistelumielellä, kaikki ymmärtävät tulevien vaalien tärkeyden ja tavoitteena on tietenkin voitto.

Terhi Kiemunki, sihteeri
Pirkanmaan Perussuomalaiset

Kirjoitettu 18.3.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa